Kysyimme hallitukselta ja vanhoilta hallitustoimijoilta, he vastasivat!

Onko opiskelujen ja hallitusvelvollisuuksien yhdistäminen vaikeaa?

Opiskelujen ja hallitusvelvollisuuksien yhdistäminen ei ole vaikeaa, mutta se vaatii kuitenkin ajanhallintaa. Itse merkitsen aina kaikki luennot, tapahtumat, opiskelutuokiot ja hallitusvelvollisuudet ylös vapaa-ajan ohjelmia unohtamatta. Näin kaikelle jää oma aikansa eikä vaikeuksia yleensä tule. Tietysti joskus sattuu päällekkäisyyksiä, mutta niihin on aina löytynyt ratkaisu. Minulla hallitusvelvollisuuksien ja opiskelujen ohella aikatauluun tulee lisäksi myös valmennus ja satunnaiset työvuorot, joten jos jotain oikein paljon haluaa, sille löytyy varmasti aina aikaa.

– Suvi Nuttunen, taloudenhoitaja ja tuutorvastaava 2018

Mikä tekee hallitustoiminnasta mieluisaa?

Hallitustoiminnasta tekee ensisijaisesti mieluisaa kivat hallituslaiset ja hyvä yhteishenki. Lisäksi olen itse aina ollut kiinnostunut ainejärjestötoiminnasta ja kivojen tapahtumien järjestämisestä kaikille, joten se tekee hallitustoiminnasta palkitsevaa. On ihanaa saada positiivista palautetta hyvin järjestetystä tapahtumasta, jonka eteen on tehty paljon hommia!

– Iiris Kolehmainen, tapahtumavastaava (urheilu, kulttuuri) ja Humanitas-vastaava 2018

Miksi olet hallituksessa?

Olen aina ollut kiinnostunut yhteisöllisestä toiminnasta, joten hallitukseen mukaan lähteminen oli aika luonnollista. Hallituksessa voin vaikuttaa, toteuttaa ideoita ja päästä mukaan järjestämään tapahtumia. Minua kiinnostavat myös yhteistyö eri järjestöjen, yhdistysten ja oppiaineen henkilökunnan kanssa sekä uusien suhteiden luominen.

– Wera Kunnas, varapuheenjohtaja ja sihteeri 2018

Miksi juuri tämä pesti?

Tässä muutama itselleni tärkeä pointti kopona olemisessa:

Kopona eli koulutuspoliittisena vastaavana saa olla mukana oppiaineen toiminnassa (oppiaineen kokous eli lärarmöte, laitosjohdon tapaamiset, suunnitteluseminaari) sekä erilaisissa KK-laitoksen järjestämissä tapahtumissa (esim. abipäivä). Läroämnets personal är supertrevlig och professionell!
Kopo on osallistumisensa kautta mukana myös vaikuttamassa oppiaineen ja laitoksen muutoksiin.
Opiskelijoiden mielipide on tärkeä asia oppiaineemme henkilökunnalle ja laitoksemme johdolle; opiskelijoita todellakin kuunnellaan ja mielipiteet otetaan päätöksenteossa huomioon. On hienoa huomata, miten omalla panoksellaan on ihan oikeasti saanut parannuksia ja muutoksia aikaan!

– Henrik Hurme, koulutuspoliittinen vastaava 2018

Mikä tapahtuma on ollut mieluisin järjestää?

Niitä on todella paljon! Olen itse tykännyt järjestää niin pieniä kuin isoja tapahtumia sekä myös poikkitieteellisiä juttuja! Parhaimmat muistot ovat jääneet Skandican rapujuhlista ja etenkin rapujuhlien 10-vuotissynttärit olivat unohtumattomat. Näiden perinteikkäiden juhlien järjestäminen on ollut aina yhtä kivaa ja hymy nousee huulille, kun näkee ihmisten viihtyvän ja pitävän hauskaa yhdessä!

Yksi isoimmista ja palkitsevimmista projekteista oli tämän syksyiset Nordistipäivät, joita suunniteltiin ja työstettiin pitkään. Lopulta kun odotettu viikonloppu koitti, fiilikset hipoivat kattoa! Hyvä järjestäjäporukka, ihanat nordistit ja Turku – voiko olla mitään parempaa.

– Mia Peltoniemi, tapahtumavastaava, tuutorvastaava ja Humanitas-vastaava 2017

Viekö hallitustoiminta paljon aikaa?

Hallitustoiminta on aikaavievää mutta niin hauskaa ettet edes seuraa paljonko aikaa sinulla toimintaan menee. Kalenteri saa olla kovassa käytössä, ettei päällekkäisyyksiä satu muiden asioiden kanssa. Hallituksessa mukanaolemisen johdosta olen oppinut aikataulun noudattamista, organisointia sekä aamuisen torkuttamisen lopettamista. Tämä on mukava tapa viettää vapaa-aikaa opintojen lomassa samanhenkisten ihmisten kanssa!

– Kamilla Lindqvist, puheenjohtaja ja tiedottaja 2018

Hallitushaastattelu

Skandica ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa 27.11.2017 (klo 19-) valitaan tulevalle kaudelle 2018 uusi hallitus. Maanantaina 13.11. järjestimme hallituskähminnän, jossa vanhat toimijat vastailivat hallitushommista kiinnostuneiden kysymyksiin. Mikäli kähmintä jäi välistä, täältä löydät blogikirjoituksen, jossa istuva hallitus kertoo tehtävistään. Otathan yhteyttä hallitukseen joko sähköpostitse skandica-hallitus@lists.utu.fi tai kasvotusten, mikäli olet kiinnostunut hallitushommista 🙂

Alla pieni hallitushaastattelu, jossa sekä nykyiset että vanhat toimijat vastailevat kysymyksiin. Oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille, nähdään syyskokouksessa!

Mieleenpainuvin muisto hallitusajoilta?

Mieleenpainuvin muisto on ehkä hallituksen ”viimeinen ehtoollinen” joulukuussa 2015 kun syötiin yhdessä hyvää ruokaa ja kiiteltiin toisiamme onnistuneesta hallituskaudesta. Liikutuksen kyyneleiltä ei meinannut tulla loppua ❤

– Laura Koskinen; kaudet 2014 (tiedottaja) ja 2015 (tapahtumavastaava)

Mikä sai lähtemään mukaan hallitustoimintaan?

Kuulin hallitustoiminnasta ensimmäisenä tuutoreiltamme, jotka olivat itse kaikki hallituksessa. He kertoivat tapahtumistaan ja saivat hallitustoiminnan kuulostamaan kiinnostavalta. Kävin muutamassa kokouksessa mukana ja sihteerin tehtävä vaikutti sopivalta minulle. Hallituksen yhteishenki näytti hyvältä ja halusin myös päästä tutustumaan muihin vanhempiin opiskelijoihin, sekä näkemään lähemmin, miten asiat yliopistomaailmassa toimivat. Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta minkäänlaisesta järjestötoiminnasta, mutta sitä ei onneksi vaadittukaan, sillä edeltävät hallituslaiset perehdyttivät meidät uudet hyvin tehtäviimme.

– Suvi Nuttunen; kausi 2017 (sihteeri, ekskursio- ja kansainvälisyysvastaava)

Mitä jäi käteen?

Hallitustoiminnasta opin paljon erilaisia taitoja, joista on hyötyä työelämässä, kuten organisointi-, tiimityöskentely- ja johtamistaitoja. Pääsin myös tutustumaan oppiaineen henkilökuntaan ja toimintaan, nuorempiin opiskelijoihin sekä upeisiin hallitustovereihini. Lisäksi pääsin verkostoitumaan eri alojen opiskelijoiden kanssa tapahtumien järjestämisen lomassa. Tiivistettynä käteen jäi paljon uusia taitoja ja niissä kehittymistä, uusia ihmisiä sekä ymmärrystä oppiaineen toiminnasta 🙂

– Piia Aidantausta; kaudet 2012 (hallituksen varajäsen), 2013 (yhteistila- ja myyjäisvastaava, ympäristövastaava ja tapahtumavastaava), 2014 (varapuheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava), kevät 2015 (varapuheenjohtaja ja koulutuspoliittinen vastaava) & syksy 2015 (puheenjohtaja)

Jännittikö lähteä mukaan?

Ehkä aluksi jännitti hieman, koska mut hallitukseen houkutellut tuutorini ehdotti mua seurajaakseen taloudenhoitajaksi. Jonkun verran kauhistutti ajatus siitä, että olisin vastuussa kaikista meidän rahoista sekä kirjanpidosta. Muuten hallitustoimintaan ryhtyminen ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan, koska meitä liittyi monta pilttiä samaan aikaan ja muutkin hallituksen jäsenet olivat ekan syksyn aikana ehtineet tulla tutuiksi. Myös taloudenhoitajan pesti lähti alkujännityksen jälkeen sujumaan oikein hyvin 🙂

– Emmi Henttonen; kaudet 2012 (taloudenhoitaja) ja 2013 (taloudenhoitaja sekä tutorvastaava)

Mikä oli parasta hallitustoiminnassa?

Hallitustoiminta antaa paljon: se tuo paljon uusia kokemuksia, rohkeutta, taitoja ja ystäviä. Hallitustoiminnassa ei tarvitse kaikkea osata jo valmiiksi, vaan tehtäviin perehdytetään ja taidot karttuvat huomaamatta tekemisen lomassa. Oppimani taidot ovat varmasti hyödyksi tulevaisuudessakin! Parasta omassa pestissäni ovat olleet huikea hallitustiimi, onnistuneet tapahtumat, rakentavat kehitysideat, ainejärjestöjen välinen yhteistyö (myös poikkitieteellisesti) ja uusiin ihmisiin tutustuminen! Suosittelen lämpimästi lähtemään mukaan hallitustoimintaan, jos vähänkään kiinnostaa! 🙂

– Mia Peltoniemi; kaudet 2016 (tapahtumavastaava) ja 2017 (tapahtuma-, humanitas- ja tuutorvastaava)

Riittikö aika kaikelle?

Välillä riitti ja välillä ei. Kun lähdin mukaan hallitukseen, opiskelin toista vuotta pohjoismaisia kieliä ja sivuaineita oli kolme, eli pakollisia luentoja ja tehtäviä oli paljon. Hallituksessa en kuitenkaan koskaan joutunut olemaan yksin, vaan vastuu jaettiin koko hallituksen kesken. Eli jos tuntui siltä, että aika ei riitä kaikkeen, apua sai muilta hallituskavereilta. Ja vaikka tehtävää oli välillä paljon, hallitusaikana tuli kuitenkin käytyä ainejärjestön tapahtumissa enemmän kuin muina opiskeluvuosina, koska niitä oli usein itse myös järkkäämässä 😊

– Satu Kytölä; kaudet 2014 ja 2015 (sihteeri)

Mikä saa jatkamaan kaudesta toiseen?

Vaikka hallitustoiminta on aikaavievää, siitä on tullu mulle sydämen asia ja yhtäkkiä en osais ees kuvitella millasta opiskeluarki olis jos en olis mukana. Se on tosi kivaa yhdessä tekemistä, siinä pääsee toteuttamaan omia ideoita ja vaikuttamaan asioihin. Lisäksi se opettaa tärkeitä taitoja ja oon oppinut ajattelemaan toisin: tästä saa aivan toisenlaisen näkökulman siitä, kuinka paljon esimerkiksi eri tapahtumat oikeasti vie aikaa, panostusta ja vaivaa ja oppii arvostamaan sitä, mitä muut hallituksen jäsenet ja muidenkin ainejärjestöjen hallitukset tekee. Eniten mut on kuitenkin saanu jatkamaan toiminnassa kuitenkin mun ystävät, joita oon saanu tämän kautta ja se kuinka hauskaa meillä oikeesti on ollut kokouksissa ja tapahtumissa yhdessä! Summasummasummarum, hallitustoiminta=pelkkää lovee since 2016 ❤

– Wera Kunnas; kaudet 2016 (tiedottaja ja humanitasvastaava) sekä 2017 (tiedottaja ja varapuheenjohtaja)

Miksi kannatti lähteä mukaan?

Parasta on porukka! Hallitustoiminnassa tutustuu paremmin kanssaopiskelijoihin eri vuosikursseilta ja tutustuu myös uusiin ihmisiin oman oppiaineen ulkopuolelta. Ystävien ja verkostoitumisen lisäksi pääsee vaikuttamaan, osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja saa myös kokemusta tapahtumien järjestämisestä.

– Johanna Suomi; kaudet 2012 & 2013 (sopo sekä kv- ja ekskursiovastaava) ja 2014 & 2015 (varajäsen)

Kokemuksia hallitustoiminnasta ensimmäisen vuoden opiskelijana

Olen ensimmäisen vuoden opiskelija ja myös Skandican hallituksessa mukana ensimmäistä vuotta. Näin vapun alla, kun olen jo muutaman kuukauden ehtinyt olla mukana hallituksessa, onkin hyvä kertoa kokemuksia siitä, miltä hallitustoiminta on tuntunut ensimmäisen vuoden opiskelijana.

Minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta hallituksessa tai ainejärjestössä toimimisesta ennen kuin lähdin mukaan Skandican hallitukseen, ja kieltämättä jännitti. Olin pitkään kahden vaiheilla siitä lähdenkö mukaan hallitukseen vai en. Kysymykset pyörivät päässä… Haittaako, jos ei ole aikaisempaa kokemusta? Kuinka aikaa vievää toiminta on? Onko opiskelun ja hallitushommien yhdistäminen liian rankkaa? Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen tosi iloinen, että lähdin mukaan Skandican hallitukseen! Toimin hallituksessa sosiaalipoliittisena vastaavana ja yhtenä tapahtumavastaavista. Sain hyvän perehdytyksen työtehtäviini, joten oli helppo kääriä hihat ylös ja alkaa hommiin. Pilttinäkin pääsin helposti sisään toimintaan. Olen ollut mukana järjestämässä erilaisia tapahtumia, ja lisäksi vastuullani on esimerkiksi myyjäisten järjestäminen sekä Skandican VeriRyhmä. Sosiaalipoliittisena vastaavana toimenkuvani on melko laaja, mutta käytännössä vastuualueelleni kuuluu kaikki opiskelijan hyvinvointiin liittyvä.

Olemalla mukana hallituksessa olen saanut paljon uusia kokemuksia, tietoja ja taitoja, joita ei luennoilla ja kursseilla istumalla tai oppikirjoista voi oppia: ajankäyttöä, organisointi- ja järjestelytaitoja, verkostoitumista ja kokouskäytäntöjä. Mielestäni lähtemällä mukaan hallitukseen olen saanut paljon enemmän irti opiskelusta, ja pysyn myös hyvin perillä siitä mitä yliopistolla tapahtuu.  Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut paljon arvokkaita taitoja työelämään. Työtaakka ei ole missään vaiheessa tuntunut liian rankalta, vaikka välillä aikataulut ovatkin olleet tiukoilla tasapainoiltaessa hallitustoiminnan ja opiskelun välillä. Hallitustoiminta ei myöskään tarkoita sitä, että joutuu ahertamaan yksin vaan apua saa aina kun sitä pyytää.

Suosittelenkin kaikille lämpimästi lähtemistä mukaan hallitustoimintaan edes kerran opiskeluaikana!

 

Iiris Kolehmainen, tapahtumavastaava ja sopo

 

 

Hallitusesittely 2017

Eeva Markkanen: puheenjohtaja

Hei kaikille! Olen toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija ja nyt myös toisella hallituskaudellani  Skandica ry:n puheenjohtaja. Puheenjohtajuus on monipuolinen yhdistelmä edunvalvontaa, edustamista, organisointia ja johtamista. Kutsun hallituksen kokoukset koolle ja johdan niitä; valmistelen esityslistat ja huolehdin siitä, että yhdistys toimii kuten asiaan kuuluu; olen ajan tasalla mitä milloinkin ollaan tekemässä ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi; seuraan, onko hallituksen työnjako varmasti toimiva ja tasapuolinen; sekä toimin muun muassa yhdistyksen nimenkirjoittajana ja olen koko hallituksen tavoin vastuussa ainejärjestön taloudesta.

Skandican puheenjohtajana hoidan myös suhteita oppiaineeseen, ylioppilaskuntaan ja muihin ainejärjestöihin. Edustan opiskelijoita erilaisissa tapaamisissa sekä kokouksissa, ja pidän yllä tärkeitä suhteita oppiaineemme henkilökuntaan.  Olen eräänlainen keulakuva, joka pyrkii luomaan aktiivista ja innostunutta henkeä koko yhdistykseen.

Roolini on kirjava yhdistelmä monenlaista tekemistä ja organisointia yhteisen hyvän puolesta. Otathan rohkeasti yhteyttä mikäli jokin asia mietityttää, olemme täällä juuri Teitä opiskelijoita varten!

Wera Kunnas: varapuheenjohtaja ja tiedottaja

Hej alla! Olen Wera, toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija, ja olen mukana hallituksessa nyt toista kautta. Toimin hallituksessa tiedottajana ja varapuheenjohtajana. Varapuheenjohtajana tehtävääni kuuluu toimia ennen kaikkea puheenjohtajamme Eevan oikeana kätenä (esimerkiksi jos puheenjohtaja ei itse pääse kokoukseen, johtaa VPJ kokousta). Varapuheenjohtajana autan ”jokapaikanhöylänä” myös muita hallituksen jäseniä parhaani mukaan.  Tiedottajana tehtävääni kuuluu tiedottaa jäsenistölle sähköpostilistan, Facebookin, nettisivujen ja Instagramin avulla ajankohtaisista tapahtumista ja muista tärkeistä yhteisistä asioista. Mikäli sinulle tulee mieleesi jotain jäsenistöä tai hallitusta kiinnostavaa, olethan yhteydessä minuun tai Skandican toiseen tiedottajaan Henrikkiin!

Ossi Mattsson: taloudenhoitaja ja tuutorvastaava

Moi kaikki! Olen Ossi, toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija ja myös hallituksessa mukana toista kautta. Taloudenhoitajana huolehdin ainejärjestömme raha-asioita, kuten esimerkiksi käteisrahoista, kuiteista, pankkiasioista ja laskujen maksamisesta. Pidän myös huolen Skandican kirjanpidosta ja osallistun tapahtumien budjettien päättämiseen. Lisäksi tehtäviini kuuluu tilinpäätöksen ja talousarvion laatiminen yhdessä puheenjohtajan ja muun hallituksen kanssa. Tuutorivastaavana toimin hallituksen ja pohjoismaisten kielten tuutoreiden välisenä linkkinä. Osallistun myös syksyn orientaatioviikkojen ohjelman suunnitteluun.

Suvi Nuttunen: sihteeri, kansainvälisyys- ja ekskursiovastaava

Moikka! Olen Suvi, ensimmäisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija. Tämä on ensimmäinen vuoteni hallituksessa ja toimin Skandican sihteerinä. Lisäksi olen myös kansainvälisyys- ja ekskursiovastaava. Tehtäväni on kirjoittaa joka kokouksesta pöytäkirja, josta käy ilmi kaikki kokouksessa keskustellut ja päätetyt asiat. Puheenjohtajan ja sihteerin vastuulla on  pitkälti se, että hallitus päättää asioista ajallaan ja että hallituksen päätökset pannaan päätöksen jälkeen myös toimeen. Kauden lopuksi kirjoitan toimintakertomuksen kaikesta mitä vuoden aikana on tehty. Vastuualueeseeni kuuluu myös posti. Kaikki pöytäkirjat ovat luettavissa Skandican nettisivuilla. Lähetämme ne myös Skandikoosteen mukana sähköpostitse.

Henrik Hurme: koulutuspoliittinen vastaava, tiedottaja ja vuosijuhlavastaava

Hei, olen Henrik Hurme, ensimmäisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija. Toimin Skandican koulutuspoliittisena vastaavana sekä tiedottajana. Kopona vastaan opintoihin liittyvistä asioista ja toimin yhteyshenkilönä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Vastuulleni kuuluu myös auttaminen kurssi- ja sivuainevalinnoissa sekä tarvittaessa opintotukiasioissa. Otathan rohkeasti minuun yhteyttä mikäli siis mietit esimerkiksi, mitä kursseja tai sivuaineita sinun tulisi valita, tai jos sinulla on opintoihin liittyviä ongelmia. Skandican toisena tiedottajana tehtävääni kuuluu jäsenistön infoaminen ajankohtaisista tapahtumista ja muista jäsenistöä koskevista asioista. Minuun voit olla yhteydessä sähköpostilla sekä kasvotusten kampuksella! Vi ses och hörs!

Iiris Kolehmainen: sosiaalipoliittinen vastaava ja tapahtumavastaava (kulinarismi)

Hejsan alla! Olen Iiris, ensimmäisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija ja ensimmäistä vuotta mukana Skandican hallituksessa. Toimin hallituksessa sosiaalipoliittisena vastaavana sekä yhtenä tapahtumavastaavista. Yhdessä muiden tapahtumavastaavien kanssa järjestän bileitä, sitsejä ja muita tapahtumia. Vastuualueeni sopona on kaikki opiskelijan hyvinvointiin liittyvä, eli jos kaipaat juttukaveria tai esimerkiksi opintotukiasiat mietityttävät, ota rohkeasti yhteyttä! Tehtäviini kuuluu myös varmistaa, että Skandica järjestää riittävästi alkoholittomia tapahtumia. Lisäksi olen vastuussa Skandican VeriRyhmästä, neljä kertaa vuodessa järjestettävistä myyjäisistä sekä vuoden lopuksi järjestettävästä palautekyselystä.

Mino Mali: tapahtuma- (urheilu) ja ympäristövastaava

Hei kaikki! Nimeni on Mino, opiskelen toista vuotta pohjoismaisia kieliä, ja olen niin ikään toista kautta mukana Skandican hallituksessa. (Urheilu)tapahtumavastaavana toimenkuvaani kuuluu liikunnallisten ajanvietteiden järjestäminen. Skandican lenkkikerho on ollut muutaman vuoden toiminnassa ja lenkkikerhon jäsenet kokoontuvat yhteiselle lenkille yleensä joka toinen viikko. Myös talvella lenkkikerho on aktiivinen, mikäli säät vain sallivat. Lenkkireitit vaihtelevat, eli yleensä ollaan hölkkäilty pitkin Aurajokea keskustassa syksyn pimentyessä ja valoisempina aikoina ollaan lenkkeilty Nummenrannan lenkkipoluilla. Lähtö on tapahtunut Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Educariumin edestä. Lenkkikerho on ollut sekä liikunnallisesta, taloudellisesta että sosiaalisesta näkökulmasta erittäin hyödyllinen. Lenkkeily on ilmainen harrastus, siellä pääsee näkemään skanditovereita ja näin voi vaihtaa kuulumisia sekä samalla pitää kunnostaan huolta! Lenkeillä tahti on rauhallinen, joten aloittelijatkin pysyvät kelkassa!

Lenkkikerhon lisäksi vastuualueeseeni kuuluu syys-, talvi- ja kevätreippailujen organisoiminen. Esimerkiksi keväällä 2016 Skandica kävi hohtominigolffaamassa sekä osallistui Humanistisähly-turnaukseen sijoittuen hienosti hopealle! Tulevana kevätlukukautena 2017 luvassa on muun muassa luistelua ja airjoogaa! Myöhemmin keväällä on taas luvassa Humanistisähly-turnaus, jossa hopea kirkastetaan kullaksi!

Jutta Mannonen: tapahtuma- (kulttuuri) ja humanitasvastaava

Hei! Olen Jutta, toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija, ja myös toista vuotta mukana Skandican hallituksessa. Tapahtumaastaavana minun osa-alueeseeni kuuluu erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen ympäri lukuvuoden. Näitä ovat muun muassa teatterivierailut ja kuukauden pohjoismaiset elokuvat, joita järjestetään sekä syksyisin ja keväisin. Olen yhteydessä teattereihin, ostan liput näytöksiin ja organisoin nämä kulttuuritapahtumat.

Skandica järjestää myös peli-iltoja jäsenilleen. Tämän lisäksi olen mukana sitsien ja bileiden suunnittelussa ja järjestämisessä ja autan muita tapahtumavastaavia, mikäli he apua tarvitsevat. Humanitas-vastaavana osallistun Humanitaksen pitämiin kokouksiin ja tiedotan muulle hallitukselle kokouksessa mitä niissä on käsitelty. Tärkein työ on osallistua Humanitaksen syyskokoukseen. Huolehdin, että Skandican ja Humanitaksen suhteet pysyvät hyvinä, ja tieto kulkee puolin sekä toisin.

Mia Peltoniemi: tapahtumavastaava (juhlat)

Heippa kaikki! Olen Mia, toisen vuoden pohjoismaisten kielten opiskelija, ja nyt toista vuotta mukana Skandican hallituksessa. Juhlavastaavana tehtäviini kuuluu sitsien ja bileiden suunnittelu, organisointi ja toteutus. Tehtävä on hyvin monipuolinen ja se kattaa mm. tilojen varausta, ohjelmien ideointia, tarvikkeiden hankkimista ja haalarimerkkien tilaamista. Lisäksi olen yhteydessä muihin ainejärjestöihin ja yhdistyksiin sekä yhteistyöyrityksiin. Tehtävässä suurena apuna on koko muu hallitus ja tapahtumavastaavatiimi – yksin ei tarvitse kenenkään paiskia!