Syksyn 2020 tuutoripalautteen raportti

Turun yliopiston pohjoismaisten kielten ensimmäisen vuoden opiskelijoille luotiin kysely liittyen tuutoritoimintaan, joka toteutui suurimmaksi osaksi syksyllä 2020. Tuutorit itse loivat kyselyn, joka tehtiin netissä. Kyselyn tarkoituksena oli tiedustella anonyymisti tuutoroinnin onnistumisesta, jotta toimintaa voidaan mahdollisesti kehittää jatkossa. Kysely muodostui monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Syksyllä 2020 kyselyyn vastasi seitsemän ensimmäisen vuoden opiskelijaa.

Monivalintakysymyksistä kaikki olivat pakollisia. 100% vastanneista koki tuutoroinnin tärkeäksi. Noin 70% vastanneista koki saavansa tarpeeksi tietoa opiskeluista ja muista yliopiston asioista. 100% vastanneista oli sitä mieltä, että ensimmäisten viikkojen tapahtumien määrä oli sopiva. 100% vastanneista piti tuutoreita helposti lähestyttävinä. 100% vastanneista koki saavansa tarpeeksi ohjeistusta koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Kaikki avoimet kysymykset eivät olleet pakollisia. Kysymykseen siitä, miksi tuutorointi koettiin tärkeäksi saatiin neljä vastausta. Tuutorointi koettiin tärkeäksi, sillä sen kautta muihin ihmisiin tutustuminen oli helpompaa ja tuutoreilta sai paljon tietoa opintojen aloittamiseen. Kysyttäessä opiskelijoilta, mistä he olisivat halunneet lisää tietoa saatiin viisi vastausta. Tietoa koettiin saavan riittävästi, vaikkakin kurssien suorittamisesta olisi toivottu hieman tarkempaa tietoa.

Kysymykseen siitä, millaisia tapahtumia olisi ensimmäisille viikoille toivottu saatiin kaksi vastausta. Jo olemassa olleista tapahtumista pidettiin. Illanistujaisia toivottiin enemmän, mutta myös ymmärrystä osoitettiin tuutoreille, sillä tapahtumien järjestäminen oli haastavampaa syksyllä 2020 koronapandemian vuoksi.

Kysymykset tuutoreiden onnistumisista ja parannusehdotuksista olivat pakollisia. Tärkeimmiksi asioiksi tuutoroinnissa koettiin kurssi-ilmoittautumisten tekeminen yhdessä ja ylipäänsä yliopisto-opintojen aloittamiseen auttaminen. Tuutorit onnistuivat uusien opiskelijoiden ryhmäyttämisessä ja loivat hyvän ja kannustavan ilmapiirin. Henkilökohtaisempaa neuvontaa olisi toivottu enemmän. Parannusta kaivattiin myös siihen, että juomiskulttuurista puhuttaisiin vähemmän.

Kyselyn loppuun sai vapaasti lähettää terveisiä ja antaa palautetta. Tähän saatiin neljä vastausta. Vastausten mukaan tuutorointi teki opiskelujen aloittamisesta helpompaa ja tuutoreille osoitettiin kiitollisuutta.

Tiivistettynä voidaan todeta, että tuutorointi on tärkeää uusien opiskelijoiden ryhmäytymisessä ja opiskelujen aloittamisessa. Tuutorit olivat hyvin onnistuneet tapahtumien järjestämisessä poikkeusolosuhteista huolimatta. Jatkossa tulisi huomioida enemmän myös yksilöitä ryhmän sisällä. Juomiskulttuurin korostamista tulisi myös vähentää jatkossa.

Henni Töykkälä
Skandica ry:n viestintävastaava ja syksyn 2020 tuutori 29.10.2020

Raportti Skandica ry:n sosiaalipoliittisen kyselyn 2020 tuloksista

Hyvä opiskelija,

Turun yliopiston pohjoismaisten kielten opiskelijoiden ainejärjestö Skandica ry toteutti
keväällä 2020 jäsenistölleen sosiaalipoliittisen kyselyn. Perinteisesti kysely on järjestetty
joka toinen vuosi, vuorovuosina koulutuspoliittisen kyselyn kanssa. Sosiaalipoliittisella
kyselyllä halutaan kartoittaa pohjoismaisten kielten opiskelijoiden näkemyksiä ja
kokemuksia fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Lisäksi tarkoitus on
kerätä tietoa siitä, miten järjestö suoriutuu sosiaali- ja koulutuspoliittisessa toiminnassa
jäsenistön mielestä. Erityistä huomiota tällä kertaa kiinnitettiin kevään 2020 poikkeustilaan,
joka sai aikaan suuria muutoksia opiskelijan arkeen. Vastauksia kerättiin aikavälillä 20.4.-
4.5. ja siihen vastasi 22 opiskelijaa.
Ensimmäinen osio koski opintojen etenemistä. Kokemuksissa opintopistevaatimusten
stressaavuudesta oli hajontaa, mutta yleisesti ne nähtiin melko stressaavina. Suurin osa koki
olevansa melko tyytyväinen opintomenestykseensä. Kuitenkin vain kolmannes arvioi
valmistuvansa tavoiteajassa. Suurimmaksi syyksi tälle koettiin se, että eri oppiaineiden
kurssit menevät päällekkäin. Muita yleisimpiä syitä olivat työt opintojen ohella,
henkilökohtaiset ongelmat sekä vaikeus päästä joistakin kursseista läpi. Vallitseva
poikkeustila ei vastausten perusteella ole vaikuttanut opintojen etenemiseen merkittävästi.
Seuraava osio käsitteli opiskelijan toimeentuloa. Lähes 60 prosenttia kertoi olevansa
tyytyväinen taloudelliseen tilanteeseensa. Yleinen mielipide kuitenkin on, että opintotuki ei
mahdollista täysipäiväistä opiskelua kovin hyvin. Kysyimme myös näkemyksistä
viimeisimpiin opintotukimuutoksiin. Vastausten perusteella kaikki eivät olleet tietoisia, mitä
näillä muutoksilla tarkoitetaan, eivätkä näin ollen pystyneet arvioimaan, millaisia
vaikutuksia muutoksilla on ollut elämään. Toisaalta muutosten nähtiin kuitenkin aiheuttavan
lisää stressiä, toisaalta taas esimerkiksi opiskelijoiden siirtymistä yleisen asumistuen piiriin
kiiteltiin: joissakin tilanteissa yleinen asumistuki voi vähentää tarvetta tehdä töitä opintojen
ohella. Vain alle viidesosa vastaajista tietää, miten opintolainaa haetaan. Suurin osa kokee
velkaantumisen ahdistavaksi tai melko ahdistavaksi.

Seuraava osio kyselyssä liittyi hyvinvointiin. Ilahduttavan suuri osa arvioi vointinsa melko
hyväksi. Puolet vastasi kokevansa yksinäisyyttä usein tai ajoittain. 15 vastaajalla ei ole ollut
kuitenkaan koskaan ongelmia saada kavereita. Kaikilla vastanneilla on kyselyn mukaan
halutessaan joku, jolle puhua. Kysyimme myös syrjinnästä, ja vastaajien joukossa oli
valitettavasti muutama kiusaamista tai syrjintää joskus tai toisinaan korkeakouluopintojensa
aikana kokenut opiskelija.
Kaikki vastasivat kokevansa stressiä usein tai välillä. Suurimmiksi ahdistuksen ja
stressin aiheuttajiksi koettiin valmistuminen, opinnäytetyö (kandi tai gradu), toimeentulo ja
työllistyminen. Myös sosiaaliset suhteet nähtiin jokseenkin stressaavina. Toisaalta
sosiaaliset tilanteet koettiin verrattain positiivisiksi: noin 60 prosenttia antoi vastaukseksi
arvosanan 4 asteikolla 1-5. Kysyimme avoimena kysymyksenä, millä tavoin ahdistus ja
stressi ovat ilmenneet ja vastauksissa mainittiin muun muassa väsymys, ärtymys,
uniongelmat, keskittymiskyvyn puute, erilaiset kiputilat ja mielialaongelmat.
Ainoastaan yksi vastaajista koki olevansa täysin tyytyväinen ajankäyttöönsä, ja
vastauksissa näkyi paljon hajontaa. Tilanne yöunien suhteen näyttää parantuneen kahden
vuoden takaisesta, sillä keskimääräinen unen määrä vastaajien keskuudessa oli lähempänä
kahdeksaa tuntia yössä. Myös liikuntaan liittyvien kysymysten vastaukset vaihtelivat: toiset
kokivat harrastavansa liikuntaa riittävästi, toiset taas eivät. Suurin syy vähäiselle liikunnalle
oli motivaation puute, mutta myös ajanpuute nähtiin toisena merkittävänä syynä
liikkumattomuuteen. Myös seuran puute, terveydelliset syyt ja koronavirus mainittiin.
Kysyimme myös osana terveysosiota, kokeeko jäsenistö opiskelijatapahtumien
painostavan alkoholin käyttöön. Tässäkin kohtaa vastauksia oli laidasta laitaan, mutta suurin
osa oli antanut vastaukseksi arvosanan 3 asteikolla 1-5. Suurin osa oli kuitenkin sitä mieltä,
että Skandica tarjoaa riittävästi alkoholittomia tapahtumia. Lisäksi kysyimme, onko
jäsenistö tietoinen tulevista YTHS-uudistuksista. Yli 60 prosenttia vastasi tähän kielteisesti.
Tämä voi selittyä osittain sillä, ettei kysymystä ollut tarkennettu mitenkään.
Lakiuudistuksen myötä YTHS laajenee ensi vuonna palvelemaan kaikkia
korkeakouluopiskelijoita, mikä tuo muutoksia palveluihin sekä terveydenhuolto- ja
käyntimaksuihin. Lähes kaikki, 19 vastaajaa, tiesivät kuitenkin, missä asioissa YTHS:ään
voi olla yhteydessä. Lähes yhtä moni, 18 vastaajaa, kertoi tietävänsä, missä asioissa
henkilökuntaan ja opettajatuutoriin voi olla yhteydessä. Melkein yhtä hyvin tiedettiin,
milloin tiedekunnan opintoneuvojan tai opintopsykologin puoleen voi kääntyä. Ainoastaan
Nyyti ry näyttäytyi jäsenistöllemme melko vieraana tahona.

Tänä vuonna loimme kyselyyn erillisen osion kartoittamaan kokemuksia kevään
poikkeustilanteesta. Vain 36,4 prosenttia vastanneista kertoi ottaneensa ergonomian
huomioon etäopiskelussa. Poikkeusjärjestelyt ovat aiheuttaneet yleisesti yksinäisyyttä,
huolta tulevasta, aikaansaamattomuutta, tylsistymistä ja turhautumista sekä motivaation
laskua. Lisäksi tilanne on omalta osaltaan lisännyt opiskelijoiden stressiä ja ahdistusta.
Suurin osa on nähnyt tilanteessa kuitenkin myös jotakin positiivistakin: monet kokivat, että
kevään aikana on ollut enemmän aikaa itselle sekä vaikkapa liikuntaan ja lepoon. Jotkut
myös kertoivat, että kevään aikana on ollut helpompi keskittyä opiskeluun, ja moni näkikin
etäopiskelussa paljon hyvää. Etäyhteyksin on pidetty yllä kontakteja myös ystäviin, vaikka
fyysisiltä kontakteilta on jouduttu välttymään.
Kyselyn viimeisessä osiossa kysyimme järjestömme sosiaali- ja koulutuspoliittisesta
toiminnasta. Vain hieman yli puolet vastaajista kertoi tietävänsä, keitä Skandican
sosiaalipoliittinen vastaava eli sopo ja koulutuspoliittinen vastaava eli kopo ovat. 40
prosenttia vastaajista vastasi tietävänsä hyvin, missä asioissa sopoon ja kopoon voi olla
yhteydessä. Valtaosa oli melko samaa mieltä siitä, että Skandican sopoa ja kopoa on helppo
tarvittaessa lähestyä. Emme valitettavasti saaneet paljon vastauksia avoimeen kysymykseen
siitä, miten yhteydenotto voisi olla helpompaa. Muutama vastaus kuitenkin tuli, esimerkiksi
somekanavien hyödyntämistä paremmin sopo- ja kopoviestinnässä ehdotettiin. Laitamme
nämä ehdotukset korvan taakse ensi lukuvuotta ajatellen.
Syksyn ensimmäinen periodi tulee näillä näkymin tapahtumaan vanhojen
opiskelijoiden osalta vielä etänä, mutta haluamme silti olla jäsenistön tavoitettavissa niin
hyvin kuin mahdollista. Tavoitteenamme onkin syksyllä olla paremmin saavutettavissa
esimerkiksi etäpäivystysten/träffetidien muodossa. Nauttikaamme kesästä kuitenkin ennen
sitä. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Pysykää terveinä!

Oona Mikkonen
Skandica ry:n sosiaalipoliittinen vastaava 11.6.2020

Syksyn 2019 tuutoripalautteen raportti

Turun yliopiston pohjoismaisten kielten syksyn 2019 tuutoritoiminnasta kerättiin palautetta online-kyselyn avulla. Kyselyn ovat laatineet syksyn 2019 tuutorit. Kysely toteutettiin, jotta tuutoritoimintaa voidaan kehittää tulevaisuudessa. Kysely sisälsi monivalintakysymyksiä ja avoimia kysymyksiä. Kyselyyn vastasi yhteensä kahdeksan syksyllä 2019 aloittanutta pohjoismaisten kielten oppiaineen opiskelijaa.

Kaikki monivalintakysymykset olivat pakollisia kysymyksiä. 100 % vastanneista koki tuutoroinnin tärkeäksi. Vastanneista 100 % mielestä opiskelujen aloittaminen oli helpompaa tuutoroinnin avulla. Vastanneista 100 % sai riittävästi oleellista tietoa opintojen aloittamisesta ja yliopistossa opiskelusta. Vastanneista 100 % mielestä ensimmäisten viikkojen tapahtumien määrä oli sopiva. Vastanneista 100 % mielestä tuutorit olivat helposti lähestyttäviä.

Kaikki avoimet kysymykset eivät olleet pakollisia. Kysymykseen siitä, miksi tuutorointi koettiin tärkeäksi, saatiin viisi vastausta. Vastausten mukaan tuutoroinnilla oli vaikutusta ryhmäytymiselle. Tuutorointi sai olon tervetulleeksi ja madalsi kynnystä aloittaa opiskelu. Tuutoroinnin avulla saatiin uutta tietoa, vastauksia kysymyksiin, vinkkejä opiskeluun ja vapaa-aikaan sekä opittiin tuntemaan yliopiston tiloja.

Kysymykseen siitä, millaisia tapahtumia vastaajat olisivat toivoneet enemmän tai vähemmän ensimmäisille viikoille, saatiin yksi vastaus. Vastauksen mukaan jotkin esittelyluennot olivat sisällöltään samanlaisia.

Kysymys siitä, mikä oli vastaajalle tärkeintä, mitä tämä oppi tuutoroinnista, oli pakollinen. Vastausten mukaan tärkeintä oli oppia millaista on olla yliopistossa ja millaista yliopisto- ja opiskelijaelämä on. Tärkeintä oli saada vastauksia kysymyksiin. Tärkeintä oli oppia tuntemaan ihmisiä, yliopiston tilat ja alueet sekä oppia käyttämään yliopiston viestintävälineitä, palveluja ja etsimään tarvittavaa tietoa. Tärkeäksi koettiin havaita kaikkien aineen opiskelijoiden keskinäinen yhteishenki.

Kysymys siitä, miten tuutorit onnistuivat ja missä olisi ollut parannettavaa, oli pakollinen. Vastausten mukaan tuutorit onnistuivat hyvin työssään ja loivat turvallisen ilmapiirin, jonka ansiosta opintojen aloittaminen oli helpompaa. Tuutorit antoivat vastauksia kaikkiin kysymyksiin, ja jos vastausta ei tiedetty, asia selvitettiin. Tuutoriryhmän koko oli sopiva, ja neljä tuutoria oli sopiva määrä pohjoismaisten kielten uusille opiskelijoille. Ensimmäisten viikkojen ohjelma miellytti uusia opiskelijoita. Tuutorien lähettämä esittelykirje miellytti uusia opiskelijoita. Yhden vastauksen mukaan ihmetystä aiheutti se, että osaa tuutoreista ei näkynyt parin ensimmäisen päivän jälkeen.

Vapaaseen palautteeseen saatiin viisi vastausta. Palautteessa kiitetään tuutoreita hyvästä työstä. Vastausten mukaan oli mahtavaa viettää aikaa uusien opiskelukavereiden kanssa, ja alku oli helpompi tuutoroinnin myötä. Tervetuliaiskirje ilahdutti uusia opiskelijoita ja helpotti opintojen aloitusta.

Tiivistettynä kyselyn vastausten perusteella voi todeta, että tuutorointi on tärkeää uusille opiskelijoille. Opiskelun ja opiskelijaelämän aloittaminen on helpompaa tuutoroinnin avulla. Esittelykirje on tärkeä ja ilahduttava. Orientaatioviikon ja tuutorien antama tieto on tarpeellista.

Veera Puustelli
Puheenjohtaja